Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Luonto-Liitto tyrmää ministeriön susiluvat

Luonto-Liitto tyrmää ministeriön susiluvat

Luonto-Liitto pitää maa- ja metsätalousministeriön susipolitiikkaa häikäilemättömänä. Ministeriö perustelee uudet kaatoluvat susien aiheuttamilla sosiaalisilla haitoilla sekä salametsästyksen ja kielteisten asenteiden lisääntymisellä.

Luonto-Liitto tiedottaa 7.2.2013

Viime päivinä on jäänyt lukuisia metsästäjiä eri paikkakunnolla kiinni susien salametsästyksestä tai sen yrittämisestä. Ministeriö reagoi salametsästysongelmaan myöntämällä lisää sudenkaatolupia.

”Jos susien kaatoluvat myönnetään, se antaa vaikutelman siitä, että laittomuudet palkitaan lisäluvilla. Tällainen toiminta on perusteetonta. Se osoittaa ministeriöltä häikäilemättömyyttä ja epäjohdonmukaisuutta”, sanoo Luonto-Liiton susiryhmän puheenjohtaja Jaana Julin.

Suomessa on susia tällä hetkellä Riista- ja kalatalouden laitoksen arvion mukaan 150–165. Susi on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi, ja sen suurin uhka on salametsästys. Tällaisessa tilanteessa kaikki susiluvat pitää jäädyttää toistaiseksi. Euroopan unionin on myös korkea aika puuttua tiukasti Suomen susipolitiikkaan.

”Yöllä lumeen jääneet suden jäljet talon lähellä eivät ole merkki mistään suorasta uhkasta, johon täytyy suin päin reagoida kaatoluvilla. Tulevaisuudessa sosiaalisia pelkoja tulee torjua valistuksella sen sijaan, että niitä lievitetään tai palkitaan uusilla sudentappoluvilla. Ministeriön ja riistahallinnon tulisikin nyt keskittyä valistustyöhön”, sanoo Luonto-Liiton susiryhmän varapuheenjohtaja Sami Lyytinen.

Luonto-Liiton susiryhmä on tehnyt vuodesta 2008 alkaen Salakaadot seis -kampanjallaan töitä susien salametsästykseen puuttumiseksi ja laittomuuksien kitkemiseksi.

Lisätiedot:

Jaana Julin,
Luonto-Liiton susiryhmän puheenjohtaja,
puh.
050 541 1912
jaana.julin(at)gmail.com

Sami Lyytinen,
Luonto-Liiton susiryhmän varapuheenjohtaja,
puh. 044 907 2063,
sami.lyytinen@gmail.com



www.salakaadotseis.fi

www.luontoliitto.fi/susiryhma


Salakaadot seis -kampanjan vetoomus EU:n ympäristökomissaari Janez Potocnikille, jossa vaaditaan EU:n tiukkaa puuttumista Suomen susipolitiikkaan:

http://www.causes.com/actions/1688024-eu-needs-to-take-action-to-save-the-highly-endangered-wolf-in-finland

kuuluu seuraaviin kategorioihin: , ,