Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Luonto-Liitosta vapaaehtoistyöntekijä Kiinaan

Luonto-Liitosta vapaaehtoistyöntekijä Kiinaan

Luonto-Liitto lähettää ensimmäisen vapaaehtoisensa työskentelemään kiinalaisessa ympäristöjärjestössä. Aura Yliselä lähtee tiistaina 28.8. Pekingiin, jossa hän työskentelee vuoden ajan vapaaehtoisena Jane Goodall Institute China -järjestössä.

Luonto-Liitto tiedottaa 21.8.2012

Eurooppalainen vapaaehtoispalvelu on Euroopan unionin Youth in Action -nuorisotoimintaohjelmasta rahoitettu projekti, jonka avulla järjestöt voivat lähettää ja vastaanottaa kansainvälisiä 18–30-vuotiaita vapaaehtoisia. Luonto-Liitto on aiemmin tehnyt vastaavaa yhteistyötä unkarilaisten, ruotsalaisten ja venäläisten järjestöjen kanssa.

"Olemme innoissamme laajentamassa yhteistyötä Kiinaan. Vapaaehtoiset ovat tärkeä osa järjestömme toimintaa, ja ulkomaille lähettämämme nuoret oppivat uutta muiden maiden toimintakulttuurista", kertoo Luonto-Liiton järjestöpäällikkö Sami Säynevirta.

Yliselä tulee työskentelemään Eco English -nimisessä kouluprojektissa Pekingissä.

"Projektissa vapaaehtoiset käyvät kertomassa ympäristöaiheista kiinalaisissa kouluissa. On hienoa lähteä oppimaan Kiinan järjestömaailmasta. Toivottavasti jatkossa Luonto-Liittoon saadaan myös kiinalaisia vapaaehtoisia”, Yliselä sanoo.

Luonto-Liitto järjestää Suomessa vastaavia kouluvierailuja, joissa nuoret vapaaehtoiset käyvät oppilaitoksissa kertomassa Itämeren, metsien ja suurpetojen suojelusta.

Myös kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO iloitsee siitä, että Kiinaan on lähdössä suomalainen vapaaehtoinen. CIMO toivoo, että Luonto-Liiton esimerkki rohkaisee muitakin organisaatioita hakemaan hanketukea yhteistyöhön Euroopan ulkopuolisten maiden kanssa. Kaukaisempiin maihin suuntautuviin hankkeisiin apurahaa haetaan keskitetysti Brysselistä.

CIMO toimii Youth in Action -ohjelman kansallisena toimistona Suomessa. CIMO on vuonna 1991 perustettu opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaan kuuluva asiantuntija- ja palveluorganisaatio.

Luonto-Liitto on vuonna 1943 perustettu lasten ja nuorten luonnonharrastus- ja ympäristönsuojelujärjestö. Järjestö keskittyy ympäristöpoliittiseen vaikuttamiseen, luonnonharrastukseen ja ympäristökasvatukseen.

Lisätietoja:

Sami Säynevirta, järjestöpäällikkö, Luonto-Liitto
puh. 040 560 7370
sami.saynevirta(at)luontoliitto.fi

Aura Yliselä
aura.ylisela(at)luontoliitto.fi
Auran blogi projektista: www.lohikaarmeidenmaa.wordpress.com

Terhi Liintola
Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO,
puh. 0295 338 504
terhi.liintola(at)cimo.fi

www.jgichina.org/en/


kuuluu seuraaviin kategorioihin: ,