Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Luonto-Liiton Siilin piikki -palkinto Helsingin kaupunkisuunnittelijoille uudisraivaajahenkeen jämähtämisestä

Luonto-Liiton Siilin piikki -palkinto Helsingin kaupunkisuunnittelijoille uudisraivaajahenkeen jämähtämisestä

Luonto-Liiton valtuusto on myöntänyt Siilin piikki -palkinnon Helsingin kaupunkisuunnittelijoille ja päättäjille rakentamissunnitelmien määrätietoisesta kohdistamisesta kaupungin luontoalueille. Siilin piikki on symbolinen palkinto, joka myönnetään ympäristön kannalta arveluttavista puheista tai teoista.

Luonto-Liitto tiedottaa 29.4.2014

Kaupungin kasvua suunnitellaan edelleen uudisraivaajahengessä asukkaiden tärkeimmille virkistysalueille ja kaupungin hienoimmille luontokohteille. Viheralueiden kaavoitusta edistetään erillisillä osayleiskaavoilla yksi kerrallaan, vaikka samaan aikaan on tekeillä uusi, koko kaupungin yleiskaava, jonka yhteydessä alueiden arvoa olisi mahdollisuus arvioida kokonaisvaltaisesti.

Viime vuoden lopulla kaupunginvaltuusto päätti niukalla enemmistöllä asuinalueen rakentamisesta Meri-Rastilan metsään – asukkaiden laajasta vastarinnasta huolimatta. Asukkaiden ehdoilla laadittu vaihtoehtoinen täydennysrakentamisen suunnitelma olisi mahdollistanut saman asukasmäärän asuttamisen metsää tuhoamatta.

Samoihin aikoihin kaupunkisuunnittelulautakunta päätti edistää luonnoltaan arvokkaan Vartiosaaren rakentamista. Helsingin luontotietojärjestelmän mukaan yli puolet Vartiosaaren pinta-alasta on arvokkaita luontokohteita, ja alueen metsistä suurin osa täyttää luonnonsuojelullisesti arvokkaan metsän kriteerit.

Viimeisimpänä esillä on ollut suunnitelma pikkukaupungin asukasmäärän asuttamisesta Kivinokan virkistys- ja luontoalueelle. Suuri osa Kivinokasta on luokiteltu erittäin arvokkaaksi ja esitetty suojeltavaksi voimassaolevassa Helsingin luonnonsuojeluohjelmassa. Kivinokassa on yksi Helsingin hienoimmista ja lajistollisesti arvokkaimmista aarniometsistä.

Vaihtoehtoja arvokkaimpien luontokohteiden rakentamiselle on aina olemassa, jos vain poliittista tahtoa löytyy. Jo rakennettuja alueita tiivistämällä voidaan säästää asukkaiden ulkoilumahdollisuuksia ja monipuolinen kaupunkiluonto. Viimeiset viheralueet uhraamalla voidaan parhaimmillaankin lykätä muita asuinrakentamishankkeita vain muutamalla vuodella, mutta kerran rakennettua luontoaluetta ei saada takaisin koskaan.

Valitettavasti Helsinki ei ole ainoa kunta, jonka päätöksenteossa vastuu luonnon monimuotoisuudesta unohtuu. Esimerkiksi Oulun kaupunginhallitus päätti äskettäin pysäyttää Sanginjoen alueen suojelun sivuuttaen niin laajan kansalaisliikkeen toiveet, asiaa valmistelleen virkamiestyöryhmän suositukset kuin yhdyskuntalautakunnan aiemman päätöksenkin

Aiemmat Luonto-Liiton Siilin piikki -palkinnot:

2013: Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen ja MMM (yhteiskunnan kokonaisedun unohtamisesta)
2012: Metsähallitus (valtion arvometsien myymisestä)
2011: Talvivaara ja Yara (ympäristövaikutusten vähättelystä ja härskistä vastuun pakoilusta)

2010: Vapo (viherpesusta)
2009: Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (luonnonsuojelun vastaisesta toiminnasta)
2008: Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (piittaamattomuudesta ympäristön tilaa kohtaan)
2007: Kesko ja SOK (osallistumisesta Fennovoima Oy:n ydinvoimalahankkeeseen)


Lisätiedot:

Ville Laitinen
liittovaltuuston puheenjohtaja, Luonto-Liitto
ville.laitinen(at)luontoliitto.fi
puh. 040 770 0065
 
Pia Pässilä
hallituksen puheenjohtaja, Luonto-Liitto
pia.passila(at)luontoliitto.fi
puh. 040 743 0624

Lauri Kajander
metsävastaava, Luonto-Liitto
lauri.kajander(at)luontoliitto.fi
puh. 045 117 9610