Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Luonto-Liiton Kevätseuranta: Varhainen kevät oli myös erityisen pitkä

Luonto-Liiton Kevätseuranta: Varhainen kevät oli myös erityisen pitkä

Tänä vuonna kevät saapui poikkeuksellisen varhain, ja viileämmistä välikausista huolimatta kevään kulku hidastui tavalliseen aikatauluun vasta toukokuussa. Kokonaisuudessaan kevät oli hyvin pitkä, sillä se kesti maan eteläosissa jopa noin kolme kuukautta. Viime vuonna terminen kevät kesti samoilla alueilla vain kuukauden.

Luonto-Liitto tiedottaa 12.6.2014

”Varhaiset keväät näyttäisivät olevan yleistymässä. Suuresta vaihtelusta huolimatta pitkän aikavälin havainnot osoittavat esimerkiksi leskenlehtien kukinnan aikaistuneen selvästi viime vuosikymmeninä. Jää nähtäväksi, mitkä lajit hyötyvät ja mitkä taas kärsivät tästä muutoksesta”, kertoo Kevätseuranta-vastaava Varpu Pärssinen.


Kevät alkoi tänä vuonna jo helmikuussa saaden monet lajit liikkeelle viikkoja tavallista varhaisemmin. Muuttolintujen paluu alkoi aikaisemmin kuin koskaan Kevätseurannan historiassa. Esimerkiksi ensimmäiset kiurut ja töyhtöhyypät saapuivat Suomeen jo helmikuun lopulla. Myös monet talvehtivat eläimet, kuten sitruunaperhoset ja kyyt, heräsivät horroksestaan monin paikoin jo maaliskuun alussa. Viileät jaksot hidastivat kevättä hieman, mutta mm. sammakkojen soidin alkoi huhtikuussa hieman normaalivuosia aikaisemmin. Kevät vaihtui kesäksi lähes normaalissa aikataulussa. Nyt kielot ja oravanmarjat kukkivat jo Oulun pohjoispuolella.


Kevätseurannan teemana olivat tänä vuonna kevään äänet. Teemalajeista havainnoitiin ahkerimmin laulustaan helposti tunnistettavaa tiltalttia, josta kertyi yhteensä yli 140 havaintoa. Myös sammakkoeläimistä tehtiin ilahduttavasti havaintoja; sekä rupikonnan, sammakon että viitasammakon ääntelyä kuultiin Rovaniemen korkeudella asti.


Kevät kuuluu kaikille


Kevätseurantaan voi osallistua kuka tahansa luonnosta kiinnostunut. Viimeinen seurantaviikonloppu oli 7.–8.6., mutta havaintoja voi lähettää Luonto-Liittoon 31.7. asti. Ohjeet havaintojen lähettämiseen löytyvät osoitteesta www.kevatseuranta.fi.


Ilmoitetut havainnot kirjataan Luonnontieteellisen keskusmuseon tietokantaan, josta havaintoja voi myös käydä itse seuraamassa. Havainnot ovat tärkeitä fenologiatutkimukselle, joka auttaa mm. ilmastonmuutoksen tutkimisessa.


Lapsille on oma seuranta nimellä Kevättuuli, jossa kevään tuloa tarkkaillaan seuraamalla 12 helpon ja tutun lajin saapumista. Kevätseurannan ruotsinkielisestä toteutuksesta vastaa Natur och Miljö.


Kevätseurantaan liittyviä kuvia voi lähettää Suomen luonnonsuojeluliiton Ikkuna Suomen Luontoon -sivustolle www.ikkunasuomenluontoon.fi/kevatseuranta.


Lisätiedot:


Varpu Pärssinen
Kevätseuranta-vastaava, Luonto-Liitto
varpu.parssinen(at)luontoliitto.fi
puh. 044 338 1543

Lauri Kajander
Metsävastaava, Luonto-Liitto
lauri.kajander(at)luontoliitto.fi
puh. 045 117 9610