Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Leskenlehdet ovat vaihtumassa voikukkiin

Leskenlehdet ovat vaihtumassa voikukkiin

Kevät on parin viime viikon aikana edennyt huimasti, ja kevään ystävää hemmotellaankin nyt ylenpalttisella lajirunsaudella. Myös Luonto-Liiton Kevätseurantaan saapui viime viikonloppuna havaintoja jo lähes kaikista seurantalajeista.
Leskenlehdet ovat vaihtumassa voikukkiin

Kuva: Flickr / Pekka Vainio CC BY 2.0

Luonto-Liitto tiedottaa 13.5.2015

Hyönteissyöjälintujen muutto on nyt täydessä vauhdissa, ja pohjoisimmat haarapääskyt nähtiin viikonloppuna jo Inarissa. Ensimmäiset kirjosiepot ja pajulinnut ovat ehtineet Lappiin asti, ja onpa urbaanissa ympäristössä viihtyvästä tervapääskystäkin tullut jo ilmoituksia Etelä-Suomesta. Käen kukunta on todennäköisesti eräs varmimmin tunnistettavia luonnonääniä ja samalla myös kesäisen tunnelman synnyttäjiä. Käestä onkin viime päivinä tullut havaintoja Oulun korkeudelta asti.

Samalla kun Pohjois-Suomessa odotellaan vielä ensimmäisiä silmuja, nautitaan Etelä-Suomessa jo varsin vehreistä maisemista.

“Sinivuokko ja leskenlehti ovat saaneet seurakseen käenkaalin, voikukan ja rentukan. Kielot kurottelevat lehtiään, sanikkaat venyttävät kevätversojaan ja koivujen lehdet ovat päivä päivältä suurempia. Myös valkovuokot kukkivat yhä runsaana Etelä- ja Keski-Suomessa, ja ne ilahduttivatkin perinteiseen tapaansa äitienpäivänä”, kertoo Luonto-Liiton Kevätseurantavastaava Auli Elolahti.

Kevätseurannassa on tutumpien lajien lisäksi mukana myös joitain hieman harvinaisempia Suomen luonnossa esiintyviä eliöitä. Eräs tällainen on vaskitsa, ulkonäöltään hieman käärmettä muistuttava jalaton lisko. Vaskitsaa tavataan Etelä- ja Keski-Suomessa Kaustisen ja Lieksan korkeudelle asti, mutta se ei ole missään erityisen yleinen. Kaikki vaskitsahavainnot ovatkin tärkeitä. Kevätseurantaan on kevään mittaan tasaisesti saapunut yksittäisiä vaskitsahavaintoja, ja viikonloppuna vaskitsa nähtiin ainakin Virroilla.

Kevätseuranta on tarkoitettu kaikille

Kevätseurantaan voi osallistua kuka tahansa luonnosta kiinnostunut. Seurattavia teema- ja vakiolajeja on yhteensä 47. Ensihavaintojen päivämääriä voi ilmoittaa internetissä milloin vain, ja lajien runsautta arvioidaan joka toinen viikonloppu 14.–15.3. alkaen aina 6.–7.6. asti.

Ohjeet havaintojen lähettämiseen löytyvät osoitteesta www.kevatseuranta.fi. Ilmoitetut havainnot kirjataan Luonnontieteellisen keskusmuseon tietokantaan, josta havaintoja on myös mahdollista käydä itse seuraamassa. Havainnot ovat tärkeitä fenologiatutkimukselle, joka auttaa muun muassa ilmastonmuutoksen tutkimisessa.

Lapsille on oma seuranta nimeltään Kevättuuli, jossa kevään tuloa tarkkaillaan seuraamalla 12 helpon ja tutun lajin saapumista eri puolille Suomea. Kevätseurannan ruotsinkielisestä toteutuksesta vastaa Natur och Miljö.

Ylen aamu-tv:n lähetyksissä kerrotaan kevään edistymisestä jokaisen seurantaviikonlopun jälkeisenä torstaina noin klo 8.15. Kevätseurantaan liittyviä kuvia voi lähettää Suomen luonnonsuojeluliiton Ikkuna Suomen Luontoon -sivustolle www.ikkunasuomenluontoon.fi/kevatseuranta.

Auli Elolahti
Kevätseuranta-vastaava, Luonto-Liitto
puh. 044 338 1543
auli.elolahti[at]luontoliitto.fi

 

Kuva: Flickr / Pekka Vainio CC BY 2.0