Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Lähimetsät otetaan haltuun tapahtumissa ympäri Suomen

Lähimetsät otetaan haltuun tapahtumissa ympäri Suomen

Luonto-Liiton Lähimetsät haltuun! -kampanja käynnistyy lauantaina 28. helmikuuta seitsemällä paikkakunnalla. Kampanjalla Luonto-Liitto kannustaa ihmisiä liikkumaan metsissä ja osallistumaan lähimetsiä koskevaan päätöksentekoon. Luonto-Liitto vaatii, että kuntien omistamia lähimetsiä koskevia päätöksiä tehdään avoimesti, osallistavasti ja lähimetsiä käyttäviä asukkaita kuunnellen.
Lähimetsät otetaan haltuun tapahtumissa ympäri Suomen

Kuvat: Teemu Saloriutta & Kukka Kyrö, logo Marjut Anttilainen

Luonto-Liitto tiedottaa 26.2.2015

”Kuntien omistamista metsistä vain noin kolmasosa on merkitty ulkoilu- ja virkistysalueeksi, mutta nekään eivät saa olla rauhassa. Kasvukeskuksissa uhkana on rakentaminen. Usein metsien virkistyskäyttöä haittaa myös vanhakantainen talousmetsäajattelu”, kertoo Lähimetsät haltuun! -kampanjan koordinaattori Hanna Savisaari.

Kampanjan avajaisten päätapahtuma on Helsingin Malminkartanon Kartanonmetsässä, jossa voi päivän aikana osallistua esimerkiksi satupolkuun, lasten luontoretkelle, tarinakotaan, valokuvatyöpajaan ja nuoren tulevaisuuskoneeseen. Kampanjan suojelija Mikko ”Peltsi” Peltola on mukana Helsingin tapahtumassa. 

”Kampanja on tärkeä, koska lähimetsät ovat kaupungin keuhkot sekä ihmisten paikka rentoutua ja harrastaa. Ne eivät saa olla kaavoittajille ainoastaan potentiaalista rakentamatonta maata, jota uhrataan tonttipulaa helpottamaan”, Peltola sanoo.

Avajaisia vietetään samanaikaisesti myös Joensuun Kanervalan ulkoilumetsässä, Jyväskylässä  Laajavuoren Kortemäellä ja Tampereella Kaupin kansanpuiston metsässä. Tapahtumia on myös Vaasassa Vaskiluodon metsässä ja Oulussa, missä hiihdetään Hietasaareen. Turussa järjestetään lähimetsäteemainen yleisötilaisuus luonnonsuojelukeskuksessa Martinkadulla.

Uhanalaisia lähimetsiä on ympäri Suomen. Helsingin valmisteltavassa uudessa yleiskaavassa suunnitellaan mittavaa rakentamista lähimetsiin eri puolilla kaupunkia, samoin Tampereella kaavoitus uhkaa montaa lähimetsää. Oulussa asukkaat ovat vastustaneet Sanginjoen ulkoilumetsän hakkuita vuosia, ja myös Kuopion Puijo, Jyväskylän Kortepohja ja Vaasan Mustikkamaa ovat jatkuvan hakkuu-uhan alla.

”Lähimetsät ovat alueen asukkaille tärkeitä virkistäytymisen paikkoja. Tutkimusten mukaan jo kymmenen minuuttia metsässä alentaa verenpainetta ja vähentää negatiivisia tunteita. Virkistyskäyttöön varatut metsät tarjoavat usein myös hyviä elinympäristöjä metsätalouden uhkaamalle metsälajistolle”, sanoo Luonto-Liiton metsäryhmän puheenjohtaja Kukka Kyrö.

Lähimetsät haltuun! on Luonto-Liiton valtakunnallinen kampanja, jolla nostetaan esiin lähimetsien tärkeyttä luonnon monimuotoisuudelle ja ihmisten hyvinvoinnille sekä kannustetaan ihmisiä viettämään enemmän aikaa metsässä. Kampanjan suojelijoina ovat juontaja-toimittaja Mikko Peltola sekä kirjailija Anni Kytömäki.

 

Linkkejä:

Avajaistapahtumat lahimetsat.fi-sivulla.

Luonto-Liiton lähimetsämanifesti.

Kampanja Facebookissa.

Kampanja Twitterissä.

Kuvia Helsingin Kartanonmetsästä (kuvat: Olli Manninen).

 

Lisätietoja: 

Hanna Savisaari
kampanjakoordinaattori, Luonto-Liitto
puh. 044 9787 010
lahimetsathaltuun[a]gmail.com 

Lauri Kajander
metsävastaava, Luonto-Liitto
puh. 045 1179 610
lauri.kajander[a]luontoliitto.fi