Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Kylmä sää hidasti kevään etenemistä

Kylmä sää hidasti kevään etenemistä

Luonto-Liitto tiedottaa 2.4.2009

Kevät on edennyt hitaasti Luonto-Liiton Kevätseurannan havaintojen mukaan. Toisena kevätseurantaviikonloppuna 28.–29.3. uusia havaintoja kertyi vähän, koska erityisesti maan eteläosissa lumipyry hautasi alkaneen kevään merkit alleen. Suurimmassa osassa Suomea on muutenkin edelleen hyvin talvista. Viime viikon kylmät säät ja uusi lumi lähes pysäyttivät kevään etenemisen.

Varsinkin muuttolinnuista on havaintoja kuitenkin edelleen kertynyt. Eteläisissä maakunnissa ehdittiin muutamina lämpiminä päivinä tehdä yksittäisiä havaintoja myös ensimmäisistä leskenlehdistä, kekomuurahaisista ja nokkosperhosista.

– Tilanne on nyt lähes sama kuin kaksi viikkoa sitten ensimmäisen seurantaviikonlopun jälkeen. Saapuneista muuttolinnuista, kuten laulujoutsenista, kiuruista ja kottaraisista on toki tullut lisää havaintoja, mutta uusia lajeja ei juuri ole ilmestynyt, kertoo Luonto-Liiton Kevätseuranta-koordinaattori Inka Plit.

Keskimääräisestä aikataulusta ei kevät silti ole vielä pahasti jäljessä, ja kevätlajit voivat ilmestyä nopeastikin nyt kun säät taas lämpenevät. Odotettavissa on erityisesti leskenlehtien, nokkosperhosten ja kekomuurahaisten runsastuminen lähiaikoina. Muuttolinnuista esimerkiksi peippojen, naurulokkien ja töyhtöhyyppien pääjoukot saapuvat luultavasti pian, samoin kuin ensimmäiset västäräkit ja punakylkirastaat.

Seuraava kevätseurantaviikonloppu on pääsiäisenä, 11.–12.4. Silloin kannattaa lähteä ulkoilemaan ja etsimään kevään merkkejä. Tänä vuonna seurataan erityisesti perinnemaisemien, kuten niittyjen ja ketojen lajistoa. Kevätseuranta 2009 järjestetään yhteistyössä Suomen luonnonsuojeluliiton ja VR:n yhteisen perinnemaisemien hoitohankkeen kanssa. Kaikki luonnosta kiinnostuneet voivat ilmoittaa havaintojaan seurantalajeista Luonto-Liittoon internet- ja paperilomakkeella sekä tekstiviestillä.

Luonto-Liiton valtakunnallisessa Kevätseurannassa tarkkaillaan yli 40 kasvi- ja eläinlajin ilmestymistä ja yleistymistä kevään aikana. Havainnot kerätään yhteistyössä Luonnontieteellisen keskusmuseon kanssa, ja YLE:n Aamu-tv kertoo havaintojen perusteella kevään etenemisestä joka toisena torstaina klo 7.55. Kevätseurantaan liittyviä kuvia voi lähettää Suomen luonnonsuojeluliiton Ikkuna Suomen Luontoon -sivustolle. Kevätseurannan ruotsinkielisestä toteutuksesta vastaa Natur och Miljö.

Lisätiedot:

Inka Plit
Luonto-Liitto, Kevätseuranta-koordinaattori
inka.plit(at)luontoliitto.fi, puh. 050 5755081

Katja Torkko (perinnemaisema-tieto)
Suomen luonnonsuojeluliitto, perinnemaisemahankkeen koordinaattori
katja.torkko(at)sll.fi, puh. 050 3515201

Kevätseurannan nettisivut (mm. tuoreita havaintoja ja karttoja):
www.luontoliitto.fi/kevatseuranta

kuuluu seuraaviin kategorioihin: