Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Kevät jäi tänä vuonna erityisen lyhyeksi

Kevät jäi tänä vuonna erityisen lyhyeksi

Viivästynyt kevään saapuminen ja lopulta nopea säätilan lämpeneminen tekivät tämän vuoden keväästä poikkeuksellisen lyhyen. Terminen kevät jäi lyhyeksi, sillä pian sen alkamisen jälkeen siirryttiin jo termiseen kesään.
Kevät jäi tänä vuonna erityisen lyhyeksi

Kuva: Hanna Heikkilä

Luonto-Liitto tiedottaa 13.6.2013

Terminen kevät alkoi Etelä-Suomessa 2.4. ja Pohjois-Suomessa 13.4. Kasvien kasvukausi, jolloin lämpötila pysyy vuorokauden ympäri yli viiden asteen, alkoi etelässä 23.4. Termisen kesän aikana lämpötila pysyttelee yli kymmenessä asteessa vuorokauden ympäri.

 

”Normaalisti kevät kestää noin kahdeksan viikkoa, mutta tänä vuonna eteläisessä osassa maata se kesti poikkeuksellisesti vain vajaa neljä viikkoa”, kertoo Luonto-Liiton Kevätseuranta-vastaava Jenni Hämäläinen.

 

Lintujen paluumuuttoa saatiin odottaa pitkään, ja ensimmäiset kevätmuuttajat olivatkin pari viikkoa myöhässä. Kylmä sää ja maassa sitkeästi pysynyt lumipeite pidättelivät muuttolintuja etelän lauhemmissa oloissa. Kun kevät vihdoin kiepsahti käyntiin, se eteni rytinällä ja suurin harppauksin. Muuttolinnut ja kevätkasvit kiirehtivät myöhäistä aikataulua umpeen.

 

Luonto-Liiton Kevätseurantaan on tällä hetkellä saatu jo lähes 10 000 havaintoa. Eniten on nähty laulujoutsenia ja peippoja, perinteisiä kevään ensilajeja. Näistä kummastakin lajista saatiin yli 500 yksittäistä havaintoa. Kasveista eniten havaintoja keräsi leskenlehti, josta saatiin yli 400 ilmoitusta. Yhteishavaintojen määrä tulee kuitenkin olemaan suurempi, koska esimerkiksi paperilomakkeet ovat vielä kirjaamatta tietokantaan. Niitä voi palauttaa Luonto-Liittoon 31.7.2013 saakka.

 

”Havaintoja tehdään vuosittain yhä enemmän. Luontoharrastus ei ole enää marginaaliryhmän toimintaa, vaan omaa lähiluontoaan havainnoivat aivan tavalliset suomalaiset. Luonnon merkitys ihmisten jokapäiväisessä elämässä on selkeästi kasvussa”.

 

Tänä vuonna Kevätseurannan teemana on ollut maa, vesi ja ilma. Seurannan kohteina olivat jäiden lähtö, lumen sulaminen ja lämpötilan nousu. Kaikkiaan elottomasta luonnosta saatiin havaintoja noin tuhat kappaletta.

 

Luonto-Liiton valtakunnallisessa Kevätseurannassa tarkkaillaan yli 40 kasvi- ja eläinlajin ilmestymistä ja yleistymistä kevään aikana. Tiedot kerätään Luonnontieteellisen keskusmuseon tietokantaan. Luonto-Liitossa kevään heräämistä on seurattu jo yli 50 vuoden ajan.

 Kevätseurantaan liittyviä kuvia voi lisätä Suomen luonnonsuojeluliiton Ikkuna Suomen Luontoon -sivustolle. Ylen aamu-tv:n lähetyksissä on kerrottu kevään etenemisestä aina seurantaviikonloppujen jälkeisinä torstaina. Kevätseurannan ruotsinkielisestä toteutuksesta vastaa Natur och Miljö.

 

Lisätiedot:

 

Jenni Hämäläinen

Luonto-Liiton Kevätseuranta-vastaava

jenni.hamalainen(at)luontoliitto.fi

puh. 040 562 5047

 

http://www.kevatseuranta.fi

http://www.ikkunasuomenluontoon.fi/kevatseuranta

kuuluu seuraaviin kategorioihin: ,