Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Kevät antaa yhä odotuttaa

Kevät antaa yhä odotuttaa

Lämpötila pysyi pakkaslukemissa vielä toisenakin Kevätseuranta-viikonloppuna.
Kevät antaa yhä odotuttaa

Kuva: Hanna Heikkilä

Luonto-Liitto tiedottaa 4.4.2013

Vuoden toisena Kevätseuranta-viikonloppuna sää oli monin paikoin aurinkoinen, mutta mittari näytti vielä pakkaslukemia. Kevätlajihavaintoja on kertynyt tähän mennessä reilut parisataa, kun esimerkiksi viime vuonna samaan aikaan pelkkiä laulujoutsenhavaintoja oli lähes 600.

Tämän vuoden Kevätseurannan kummi on laulaja-näyttelijä Reeta Vestman. Reeta on tuttu muun muassa kevään The Voice of Finlandista ja Husky Rescue -yhtyeestä. Myös Reeta harmittelee viipyvää kevättä.

”Tänä vuonna kevät on tulossa todella myöhään, ja pihapiirimme ja luonto on vielä valkoisenaan lunta. En muista, koska maaliskuu olisi viimeksi ollut näin kylmä”.

Kevät on aikataulullisesti myöhässä ainakin pari viikkoa, ja kevätlintujen muuttoa odotetaan yhä. Kun sää lämpenee tarpeeksi, odotettavissa onkin melkoinen muuttolintujen ryntäys.

Vuodenaikaan nähden lintuhavaintoja on tehty varsin niukasti. Laulujoutsenia on yleensä huhtikuun alussa havaittu runsaasti pohjoista myöten, mutta nyt Luonto-Liitolle on ilmoitettu vain vajaa 40 havaintoa. Peiposta havaintoja on tehty reilu parikymmentä, mikä sekin on poikkeuksellisen vähän. Kevään tuntua on ollut ilmoilla, mutta kun elohopea pysyttelee matalissa lukemissa, kevät ei pääse alkamaan. Terminen kevät käynnistyy, kun lämpötila kohoaa nollan yläpuolella ympärivuorokautisesti.

Kevään havainnoimista kaikille

Kevätseurannassa kerätään havaintoja 42 vakiolajin lisäksi elottoman luonnon ilmiöistä. Ensihavaintojen lisäksi tarkkaillaan lajien runsastumista. Ensihavaintojen päivämääriä voi kirjata ja ilmoittaa milloin tahansa. Lajien runsautta arvioidaan kaksiportaisella asteikolla (harvalukuinen/runsas) joka toinen viikonloppu 8.–9.6. asti, yhteensä seitsemänä viikonloppuna. Seuraava seurantaviikonloppu on 13.–14.4. Havaintoja otetaan vastaan kevään ajan verkko- ja paperilomakkeella sekä tekstiviestillä. Havainnot kootaan Luonnontieteellisen keskusmuseon (LUOMUS) tietokantaan. Niiden avulla voidaan vertailla lajien esiintymistä ja runsautta. Näin muodostuu kokonaiskuva kevään etenemisestä eri puolilla Suomea. Kevään heräämistä on seurattu jo yli 50 vuoden ajan. Tuhansia havaintoja kevään etenemisestä ja keväisten lajien ensiesiintymisestä on kerätty Luonto-Liitossa vuodesta 1961.

Lapsille on oma seuranta Kevättuuli, jossa kevään tuloa tarkkaillaan seuraamalla 12 helpon ja tutun lajin saapumista eri puolille Suomea. Kevätseurannan ruotsinkielisestä toteutuksesta vastaa Natur och Miljö.

Ylen aamu-tv:n lähetyksissä kerrotaan kevään edistymisestä jokaisen seurantaviikonlopun jälkeisenä torstaina klo 7.45. Kevätseurantaan liittyviä kuvia voi lähettää Suomen luonnonsuojeluliiton Ikkuna Suomen
Luontoon -sivustolle http://www.ikkunasuomenluontoon.fi/kevatseuranta.

Ohjeet havaintojen lähettämiseen ja tiedot seurattavista lajeista löytyvät Kevätseurannan verkkosivuilta osoitteesta http://www.kevatseuranta.fi.

 

Lisätiedot:
Jenni Hämäläinen
Kevätseuranta-vastaava, Luonto-Liitto
jenni.hamalainen(at)luontoliitto.fi
puh. 040 562 5047

kuuluu seuraaviin kategorioihin: ,