Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Kevätseuranta käynnistyy viikonloppuna

Kevätseuranta käynnistyy viikonloppuna

Luonto-Liiton perinteinen Kevätseuranta kutsuu jälleen kaikki luonnosta kiinnostuneet mukaan keväthavainnointiin.
Kevätseuranta käynnistyy viikonloppuna

Kuva: Teemu Saloriutta

Luonto-Liitto tiedottaa 14.3.2013

Kevään ensimmäisiä lintuja, kuten laulujoutsenia ja kiuruja, voi jo paikoin tavata muuttopuuhissa maan eteläosissa, koko maata peittoavasta lumipeitteestä huolimatta. Tulevana viikonloppuna kannattaa suunnata ulos ja etsiä ensimmäisiä kevään merkkejä.

Tänä vuonna Kevätseurannan teemana on maa, vesi ja ilma. Havaintoja kaivataan elottoman luonnon ilmiöistä, kuten lumen sulamisesta, jäiden lähdöstä ja lämpötilan noususta.

“Elottoman luonnon ilmiöt ovat kevään kannalta avainasemassa. Niin kauan kuin maa on lumipeitteen alla ja lämpötila pysyttelee alhaalla, kevät ei pääse kunnolla alkamaan. Kun lämpötila nousee  ympärivuorokautisesti nollan yläpuolelle, lumet alkavat sulaa. Kasvien kasvukausi sen sijaan alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila on yli viiden asteen”, kertoo Luonto-Liiton Kevätseuranta-vastaava Jenni Hämäläinen.

Teema on myös varsin ajankohtainen, sillä ilmastonmuutoksen seurauksena kevätkuukaudet ovat lämmenneet kaikista vuodenajoista eniten. Kevät saapuu Suomeen yhä aikaisemmin, minkä seurauksena esimerkiksi muuttolinnut palaavat varhaisemmin muutoltaan ja voivat olla ongelmissa esimerkiksi yllättävien takatalvien vuoksi.

Kevään seurantaa kaikille

Kevätseurantaan voi osallistua kuka tahansa luonnosta kiinnostunut. Havaintoja kerätään 42 vakiolajin lisäksi elottoman luonnon ilmiöistä. Ensihavaintojen lisäksi tarkkaillaan lajien runsastumista. Ensihavaintojen päivämääriä voi kirjata ja ilmoittaa milloin tahansa. Lajien runsautta arvioidaan kaksiportaisella asteikolla (harvalukuinen/runsas) joka toinen viikonloppu alkaen 16.–17.3. aina 8.–9.6. asti.

Havaintoja otetaan vastaan kevään ajan verkko- ja paperilomakkeella sekä tekstiviestillä. Havainnot kootaan Luonnontieteellisen keskusmuseon (LUOMUS) tietokantaan. Niiden avulla voidaan vertailla lajien esiintymistä ja runsautta. Näin muodostuu kokonaiskuva kevään etenemisestä eri puolilla Suomea. Kevään heräämistä on seurattu jo yli 50 vuoden ajan. Tuhansia havaintoja kevään etenemisestä ja keväisten lajien ensiesiintymisestä on kerätty Luonto-Liitossa vuodesta 1961.

Lapsille on oma seuranta Kevättuuli, jossa kevään tuloa tarkkaillaan seuraamalla 12 helpon ja tutun lajin saapumista eri puolille Suomea. Kevätseurannan ruotsinkielisestä toteutuksesta vastaa Natur och Miljö.

Ylen aamu-tv:n lähetyksissä kerrotaan kevään edistymisestä jokaisen seurantaviikonlopun jälkeisenä torstaina klo 7.45. Kevätseurantaan liittyviä kuvia voi lähettää Suomen luonnonsuojeluliiton Ikkuna Suomen Luontoon -sivustolle http://www.ikkunasuomenluontoon.fi/kevatseuranta.

Ohjeet havaintojen lähettämiseen ja tiedot seurattavista lajeista löytyvät Kevätseurannan verkkosivuilta osoitteesta http://www.kevatseuranta.fi.

Lisätiedot:

Jenni Hämäläinen
Kevätseuranta-vastaava
Luonto-Liitto
jenni.hamalainen(at)luontoliitto.fi
puh. 040 562 5047

kuuluu seuraaviin kategorioihin: ,