Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Kevätseuranta käynnistyy täydellä teholla viikonloppuna

Kevätseuranta käynnistyy täydellä teholla viikonloppuna

Ensimmäiset kevään merkit on jo havaittu

Luonto-Liitto tiedottaa 13.3.2008

Luonto-Liiton perinteinen Kevätseuranta pääsee täyteen vauhtiin ensi viikonloppuna, joka on ensimmäinen seurantaviikonloppu. Kuka tahansa voi seurata kevään etenemistä ja ilmoittaa havaintonsa Luonto-Liittoon.

Vuoden 2008 teemana ovat lepakot, ja Kevätseuranta järjestetään yhteistyössä Suomen lepakkotieteellisen yhdistyksen kanssa. Suomen lepakoiden talvihorros jatkuu huhti-toukokuulle asti, joten lentonäytöksiä joudutaan todennäköisesti vielä odottamaan. Mukana on lepakoiden lisäksi 40 vakiolajia. Uusina lajeina tulevat mukaan tänä vuonna kielo, kullero ja seitsenpistepirkko.

Kevätseurannan ensihavaintoja on voinut ilmoittaa Luonto-Liittoon helmikuulta lähtien.
- Ensimmäiset leskenlehdet nousivat jo. Kiuruja on tavattu lentämässä ainakin Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. Myös joutsen on löytänyt tiensä pohjolaan ja sitruunaperhosia sekä nokkosperhosia on heräillyt talvihorroksesta. Ensimmäiset sulkapäiset töyhtöhyypät tepastelevat pelloilla takatalven vaaraa uhmaten, kertoo kevätseurantakoordinaattori Anna-Leena Mäkelä Luonto-Liitosta.

Kevätseurantaviikonloppuina arvioidaan ensihavaintojen lisäksi lajien runsastumista. Lajirunsautta arvioidaan joka toinen viikonloppu aina kesäkuulle saakka: 15.-16.3., 29.-30.3, 12.-13.4, 26.-27.4, 10.-11.5, 24.-25.5 ja 7.-8.6. Ensihavaintoja seurantalajeista voi edelleen ilmoittaa milloin vain. Havainnot voi ilmoittaa internetissä, paperilomakkeella tai tekstiviestillä.

Kevättuuli on Luonto-Liiton lasten oma kevätseuranta. Kevättuuli-lomakkeelle voi merkitä havaintoja 12 tutusta kevätlajista.

Ilmastonmuutoksen on todettu vaikuttavan lintujen kevätmuuttoon ja muidenkin eliölajien vuodenaikaisrytmiin eli fenologiaan.
- Luonto-Liitto toivoo ihmisten tekevän omia havaintoja lämpenemisen vaikutuksista lähiluonnossaan. Tarvitaan pitkäaikaisseurantaa eri eliöryhmistä ja eri puolilta Suomea, jotta ilmastonmuutoksen kokonaisvaikutukset hahmottuisivat, Anna-Leena Mäkelä toteaa.

Kevätseurantaa on tehty vuodesta 1961 lähtien. Havainnot kerätään yhteistyössä Luonnontieteellisen keskusmuseon kanssa. YLE:n Aamu-tv kertoo havaintojen perusteella kevään etenemisestä joka toisena torstaina. Kevätseurannan ruotsinkielisestä toteutuksesta vastaa Natur och Miljö.

Lisätiedot:

Anna-Leena Mäkelä
Luonto-Liitto, kevätseurantakoordinaattori
anna-leena.makela(at)luontoliitto.fi, puh. (09) 68444241 / 044 0155963

Laura Manninen
Luonto-Liitto, tiedottaja
laura.manninen(at)luontoliitto.fi, puh. (09) 68 444 240 / 050 3031840

Eeva-Maria Kyheröinen (lepakkotieto)
Suomen lepakkotieteellinen yhdistys
eeva-maria.kyheroinen(at)helsinki.fi, puh. (09) 191 28865/ 040 721 8561

www.luontoliitto.fi/kevatseuranta
www.lepakko.org

kuuluu seuraaviin kategorioihin: