Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Kevätseurannan teemana matelijat ja sammakkoeläimet

Kevätseurannan teemana matelijat ja sammakkoeläimet

Luonto-Liiton perinteinen Kevätseuranta käynnistyy jälleen maaliskuussa. Seuranta perustuu kaikenikäisten luonnossa liikkujien lähettämiin keväthavaintoihin. Tänä keväänä tarkkaillaan erityisesti matelijoita ja sammakkoeläimiä.

Luonto-Liitto tiedottaa 26.1.2007

-Nisäkkäisiin ja lintuihin verrattuna matelijoita ja sammakkoeläimiä tulee monesti väheksyttyä. Näitä vaihtolämpöisiä selkärankaisia on kuitenkin mielenkiintoista tarkkailla ja kevät on siihen parasta aikaa, kertoo Jarmo Saarikivi Suomen herpetologisesta yhdistyksestä.

Sammakkoeläimet ja matelijat kertovat myös elinympäristöjensä tilasta, sillä ympäristön muutokset heijastuvat nopeasti niiden populaatioihin ja levinneisyysalueisiin.

Luonto-Liiton valtakunnallisessa kevätseurannassa ovat 39 vakiolajin lisäksi tänä vuonna mukana kaikki Suomessa esiintyvät matelija- ja sammakkoeläinlajit. Lasten omalle Kevättuuli-lomakkeelle voi puolestaan merkitä havaintoja 12 tutusta kevätlajista. Kevätseurantaan voi osallistua kuka tahansa luonnosta kiinnostunut netissä, sähköpostitse, paperilomakkeella tai tekstiviestein. Kevätseuranta 2007 järjestetään yhteistyössä Suomen herpetologisen yhdistyksen kanssa.

Kevätseurannassa tarkkaillaan kahta asiaa: ensihavaintoja ja lajien runsastumista. Ensihavaintoja voi kirjata milloin vain. Lajien runsastumista arvioidaan seitsemänä kevätseurantaviikonloppuna: 17.–18.3., 31.3.–1.4., 14.–15.4., 28.–29.4., 12.–13.5., 26.–27.5. ja 9.–10.6. Seurantaviikonloppujen jälkeen Ylen Aamu-tv:n lähetyksissä kerrotaan havainnoista ja kevään edistymisestä.

Luonto-Liitto julkaisee nettisivuillaan (www.luontoliitto.fi/kevatseuranta) ja painetussa muodossa kevätseurantahavaintoja varten lomakkeen, joka palautetaan Luonto-Liittoon. Lomakkeen voi palauttaa, vaikka olisi täyttänyt tiedot vain muutaman lajin kohdalta. Myös lasten Kevättuuli-lomake on tilattavissa painettuna ja tulostettavissa nettisivulta.

Kevätseurantaa on tehty vuodesta 1961 lähtien. Tiedot havainnoista kerätään yhteistyössä Luonnontieteellisen keskusmuseon kanssa, ja niitä voidaan käyttää hyväksi esimerkiksi ilmastonmuutoksen tutkimuksessa. Pitkien aikavälien aineistojen avulla voidaan vertailla kevään alkamista ja edistymistä eri vuosina.

Luonto-Liitto on vuonna 1943 perustettu lasten ja nuorten luontoharrastus- ja ympäristönsuojelujärjestö, jonka tavoitteena on vaikuttaa yhteiskuntaan niin, että luonnon monimuotoisuus säilyy ja luonnon itseisarvo tunnustetaan. Luonto-Liitto tarjoaa tietoa, elämyksiä ja toimintaa sekä luo mahdollisuuksia ympäristöpoliittiseen vaikuttamiseen.


Lisätiedot:

Inka Plit (Kevätseuranta, luonnonharrastus)
Luonto-Liitto, kevätseurantasihteeri
etunimi.sukunimi@luontoliitto.fi, puh. 050 575 5081

Jarmo Saarikivi (matelija- ja sammakkoeläintieto)
Suomen herpetologinen yhdistys, puheenjohtaja
etunimi.sukunimi@herpetomania.fi, puh. 040 509 8572

http://www.luontoliitto.fi/kevatseuranta/ (päivitetään 15.2. mennessä)
http://www.herpetomania.fi/

kuuluu seuraaviin kategorioihin: