Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Kevät kiihdytti todelliseen vauhtiinsa

Kevät kiihdytti todelliseen vauhtiinsa

Luonto-Liiton Kevätseurannan kolmas seurantaviikonloppu 10.–11.4. keräsi lähes tuhat havaintoa ympäri Suomen. Muuttolintujen aurat täyttivät taivaan ja peipot ja rastaat aloittivat vilkkaan laulantansa. Ensimmäiset pajut, sinivuokot ja leskenlehdet kukkivat jo maan eteläosissa, ja monin paikoin todistettiin kyiden ja sisiliskojen heräämistä horroksesta.

Luonto-Liitto tiedottaa 15.4.2010

Kevään tulo ei jäänyt pääsiäisen tienoilla keneltäkään huomaamatta. Koko seurantaviikonloppua edeltänyt viikko kirjattiin valtavasti ensihavaintoja erityisesti muuttolinnuista ja perhosista. Sekä peipoista että nokkosperhosista ilmoitettiin noin sata havaintoa. Esimerkiksi laulujoutsen, peippo ja töyhtöhyyppä ovat viimein saavuttaneet koko Suomen. Muiden lajien osalta havainnot keskittyivät edelleen pääosin etelään.

Seuraavana seurantaviikonloppuna 24.–25.4. odotettavissa on ainakin kirjosieppojen ja haarapääskyjen äänekästä paluumuuttoa. Useimpien lintujen pesintä alkaa silloin olla täydessä vauhdissa. Pajuista raidat alkavat myös kukkia toden teolla, ja valkovuokot värittävät lehdot valkeiksi.

”Kevät on yllättävän pian kauneimmillaan, joten kannattaa ehdottomasti lähteä hämmästelemään oman lähiympäristönsä monimuotoisuutta”, vinkkaa Luonto-Liiton Kevätseuranta-vastaava Titta Lassila, joka ohjaisi retkeilijät nyt erityisesti pellonreunoille ja lehtoihin.

Kevätseuranta 2010 järjestetään yhteistyössä Suomen luonnonsuojeluliiton ja LUMO2010-vuoden kanssa. Vuoden aikana nostetaan esille luonnon monimuotoisuus ja sen merkitys. Havaintoja voi ilmoittaa nyt myös muista kevään tuojista kuin seurannan vakiolajeista. Muutamia mukavia lintu- ja hyönteishavaintoja onkin tullut, mutta lisää yhä toivotaan.

Luonto-Liiton valtakunnallisessa Kevätseurannassa tarkkaillaan yli 40 kasvi- ja eläinlajin ilmestymistä ja yleistymistä kevään aikana. Kaikki luonnosta kiinnostuneet voivat ilmoittaa havaintojaan Luonto-Liittoon internet- ja paperilomakkeella sekä tekstiviestillä. Havainnot kerätään yhteistyössä Luonnontieteellisen keskusmuseon kanssa. YLE:n Aamu-tv kertoo havaintojen perusteella kevään etenemisestä joka toinen torstai klo 7.45. Kevätseurantaan liittyviä kuvia voi lähettää Suomen luonnonsuojeluliiton Ikkuna Suomen Luontoon-sivustolle. Kevätseurannan ruotsinkielisestä toteutuksesta vastaa Natur och Miljö.

Lisätiedot:

www.kevatseuranta.fi (mm. ohjeet havaintojen lähettämiseen)

Titta Lassila
Kevätseuranta-vastaava, Luonto-Liitto
titta.lassila(at)luontoliitto.fi, p. 044 331 3431

Hannele Ahponen
LUMO2010-koordinaattori, Suomen luonnonsuojeluliitto
hannele.ahponen(at)sll.fi, p. 050 528 9055

kuuluu seuraaviin kategorioihin: