Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Kevät eteni Lappiin asti

Kevät eteni Lappiin asti

Kevät eteni ennätysvauhtia Luonto-Liiton Kevätseurannan toisena viikonloppuna 31.3.–1.4.

Luonto-Liitto tiedottaa 5.4.2007

Vaikka lumipeite vielä hallitsee maisemaa laajoilla alueilla, havaintoja kevätseurantalajeista on saatu jo hyvin pohjoisesta. Laulujoutsenet ovat tuoneet viestin keväästä Kittilään ja Muonioon saakka, ja Rovaniemellä on nähty peippoja ja nokkosperhosia. Kiurut ja töyhtöhyypät ovat saapuneet jo Oulun korkeudelle.

Etelä- ja Keski-Suomessa kevät on ehtinyt pitkälle, ja näiltä alueilta on saatu runsaasti havaintoja monista kevätseurantalajeista. Leskenlehdet kukkivat etelärannikolla runsaina, ja sinivuokkokin on nähty useilla paikkakunnilla maan lounaisosissa. Kevätkukista riippuvaisista perhosista on tullut satoja havaintoja, ja myös mantukimalaiset ovat heränneet. Muuttolinnuista muun muassa västäräkit, kurjet ja punakylkirastaat ovat saapuneet.

Maaliskuun lämpöennätykset näkyivät myös luonnossa, ja havaintoja tehtiin useista sellaisista lajeista, joiden tavallinen ilmestymisaika on vasta reilusti huhtikuun puolella. Esimerkiksi ensimmäinen kukkiva valkovuokko sekä talvihorroksesta herännyt siili ja rupikonna on jo nähty. Nyt jännitetään, miten ennustettu sään viileneminen vaikuttaa kevätlajeihin.

Tämän vuoden teemalajeista, matelijoista ja sammakkoeläimistä, kyyt ja sisiliskot ovat ilmestyneet paistattelemaan päivää useilla paikkakunnilla. Pohjoisin kyyhavainto on tehty Oulaisissa. Etelämpänä myös muutama sammakko sekä yksi rupikonna ovat lähteneet liikkeelle.
-Nämä lajit kestävät kyllä mahdollisen takatalven. Ne osaavat hakeutua suojaan kylmältä säältä, kertoo Jarmo Saarikivi Suomen herpetologisesta yhdistyksestä.

-Sää määrää kevään etenemisen. Kevätlajit ovat sopeutuneet tähän, ja vaikka esimerkiksi kukkia paleltuisi pakkasen yllättäessä, uusia nousee kyllä tilalle, arvioi Luonto-Liiton kevätseurantasihteeri Inka Plit.

Kunhan sää lämpenee, seuraavaan kevätseurantaviikonloppuun (14.–15.4.) mennessä saadaan todennäköisesti havaintoja jo haarapääskyistä, kirjosiepoista sekä uusista matelijoista ja sammakkoeläimistä. Sammakoiden kutuaika alkaa Etelä-Suomessa yleensä huhtikuun alkupuolella.

Luonto-Liiton valtakunnallisessa Kevätseurannassa tarkkaillaan 44 kasvi- ja eläinlajin yleistymistä kevään aikana. Kuka tahansa voi seurata kevättä ja ilmoittaa havaintonsa Luonto-Liittoon internetissä, paperilomakkeella, sähköpostilla tai tekstiviestillä. Havainnot kerätään yhteistyössä Luonnontieteellisen keskusmuseon kanssa, ja YLE:n Aamu-tv kertoo havaintojen perusteella kevään etenemisestä joka toisena torstaina klo 7 uutisten jälkeen. Kevätseurantaa on tehty vuodesta 1961 lähtien.

Lisätiedot:

Inka Plit (Kevätseuranta, luonnonharrastus)
Luonto-Liitto, kevätseurantasihteeri
etunimi.sukunimi@luontoliitto.fi, puh. 050 575 5081

Jarmo Saarikivi (matelija- ja sammakkoeläintieto)
Suomen herpetologinen yhdistys
etunimi.sukunimi@herpetomania.fi, puh. 040 509 8572

http://www.luontoliitto.fi/kevatseuranta/
http://www.herpetomania.fi/

kuuluu seuraaviin kategorioihin: