Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Kevään merkit myöhässä

Kevään merkit myöhässä

Luonto-Liitto tiedottaa 24.3.2005

Luonto-Liiton kevätseurannan ensimmäinen viikonloppu oli varsin talvinen koko maassa. Viime viikkoina on vallinnut kylmä ajanjakso, joka on hidastanut kevättä ja muuttolintujen tuloa. Pöllöjen huhuilua lukuun ottamatta muut kevään merkit ovat olleet vielä harvassa.

 

Kevään kasveja ja hyönteisiä ei ole vielä näkynyt. Kiurusta on tehty vain yksittäisiä havaintoja etelärannikolla, mikä viittaa kevään myöhästymiseen. Yleensä niitä pitäisi olla tähän aikaan Etelä-Suomessa huomattavasti enemmän.

 

Laulujoutsenia nähtiin Jyväskylässä ja Haminassa. Jyväskylässä havaitut linnut olivat luultavasti talvehtijoita. Sen sijaan Haminan yksilöt taitavat olla ensimmäisiä etelänmatkalaisia.

 

Kottaraisiakin on lennellyt maassamme vasta yksittäisesti. Ensimmäiset varsinaiset etujoukot ovat varmasti tulossa lähipäivinä Suomeen.

 

Alkutalven leutous houkutteli monen muuttolinnun jäämään meille talveksi. Tänä keväänä on usein vaikea sanoa, onko kyseessä muuttolintu vaiko talven yli sinnitellyt paikallinen talvehtija. Hämmästyttäviä selviytymistarinoita on ympäri Suomen.

 

Seuraava keväänseurantaviikonloppu on 2.-3.4., ja silloin suurimmassa osassa Suomea pitäisi jo kevään merkkejä näkyä. Ensihavaintoja voi kuitenkin tehdä milloin hyvänsä; niiden tekeminen ei ole sidottua tiettyihin viikonloppuihin.

 

Kevätseurannassa tehdään yhteistyötä Yleisradion Aamu-tv:n kanssa. Kevään edistymisestä tiedotetaan lähetyksissä aina seurantaviikonlopun jälkeen. Kevätseurantalomakkeen voi täyttää netissä (http://www.yle.fi/aamutv/luonto/) ja paperilomaketta voi tilata Luonto-Liitosta. Tämän vuoden uutuutena havaintoja voi ilmoittaa myös tekstiviestillä. Kevätseurantalajeihin voi tutustua osoitteessa http://www.luontoliitto.fi/kevatseuranta

 

Luonto-Liiton valtakunnallisessa kevätseurannassa tarkkaillaan 39 kasvi- ja eläinlajin yleistymistä kevään aikana. Kuka tahansa voi seurata kevättä ja ilmoittaa havaintonsa Luonto-Liittoon. Kevätseurantaa on tehty vuodesta 1961 lähtien.

 

Lisätiedot:

 

Olli Turunen, 040-7553815

Minna Ertimo, 050-4635750, minna.ertimo_ät_luontoliitto.fi

Laura Manninen, 050-3031840, laura.manninen_ät_luontoliitto.fi

 

www.luontoliitto.fi/kevatseuranta

kuuluu seuraaviin kategorioihin: