Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Käet kukkuvat jo lähes koko maassa

Käet kukkuvat jo lähes koko maassa

Luonto-Liitto tiedottaa 31.5.2007

Luonto-Liiton kuudentena kevätseurantaviikonloppuna (26.–27.5.) saatiin odotetusti havaintoja muun muassa käkien ja tervapääskyjen saapumisesta. Pohjoisimmat käet on havaittu Inarissa ja Kemijärvellä, ja maan etelä- ja keskiosissa kukuntaa kuulee jo monin paikoin runsaasti.

Afrikasta Suomeen lentävä tervapääsky on kevään myöhäisimpiä muuttolintuja. Tervapääskyjä on saapunut paljon ainakin Oulun korkeudelle saakka, ja yksittäisiä lintuja on nähty muun muassa Kemissä.

Lämpimät säät ja sateet ovat tehneet hyvää kasveille, ja eteläisessä Suomessa luonto alkaa jo siirtyä keväästä kesään. Pohjoisempana useita kevään merkkejä kuitenkin vielä odotellaan. Oulussa avautuvat tällä hetkellä ensimmäiset tuomen kukat, ja pohjoisin havainto kukkivasta mustikasta on saatu Piippolasta Pohjois-Pohjanmaalta. Lapissa kukkivat vielä leskenlehdet ja rentukat, Kemissä ja Suomussalmella hiirenkorvat ovat puhjenneet koivuihin.

Sammakkoeläinten ja matelijoiden lisääntymisaika jatkuu vielä suurimmassa osassa maata, ja havaintoja näistä Kevätseurannan vuoden teemalajeista toivotaan edelleen. Myös hyönteisten esiintyminen jatkuu runsaana, joten perhosia ja kimalaisia kannattaa tarkkailla. Hyttysaika on alkanut Suomen eteläpuoliskolla, mutta maan pohjoisosissa sääskiä ei ole vielä nähty.

Seuraavaan ja samalla viimeiseen kevätseurantaviikonloppuun (9.–10.6.) mennessä odotetaan havaintoja oravanmarjan kukinnasta sekä muiden kevätlajien etenemisestä kohti pohjoista. Erityisesti Pohjois-Suomen havainnot ovat arvokkaita, jotta kevään tulosta saadaan kattava kuva.

Luonto-Liiton valtakunnallisessa Kevätseurannassa tarkkaillaan 44 kasvi- ja eläinlajin yleistymistä kevään aikana. Kuka tahansa voi seurata kevättä ja ilmoittaa havaintonsa Luonto-Liittoon internetissä, tekstiviestillä, sähköpostilla tai paperilomakkeella. Havainnot kerätään yhteistyössä Luonnontieteellisen keskusmuseon kanssa, ja YLE:n Aamu-tv kertoo havaintojen perusteella kevään etenemisestä joka toisena torstaina klo 7 uutisten jälkeen. Kevätseurantaa on tehty vuodesta 1961 lähtien.

Lisätiedot:

Inka Plit (Kevätseuranta, luonnonharrastus)
Luonto-Liitto, kevätseurantasihteeri
etunimi.sukunimi_ät_luontoliitto.fi, puh. 050 575 5081

Jarmo Saarikivi (matelija- ja sammakkoeläintieto)
Suomen herpetologinen yhdistys
etunimi.sukunimi_ät_herpetomania.fi, puh. 040 509 8572

http://www.luontoliitto.fi/kevatseuranta/
http://www.herpetomania.fi/

kuuluu seuraaviin kategorioihin: