Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Järjestöiltä luomukasviskori ja seitan-kinkku presidentille

Järjestöiltä luomukasviskori ja seitan-kinkku presidentille

Yksitoista eläinsuojelu- ja ympäristöjärjestöä luovutti luomujuureksista ja -kasviksista sekä seitan-kinkusta kootun herkkukorin Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistölle tänään Mäntyniemessä. Kasviskori luovutettiin nyt presidentille ensimmäistä kertaa. Samalla järjestöt toivottivat presidenttiparille hyvää joulua ja terveyttä uudelle vuodelle.

Luonto-Liitto tiedottaa 20.12.2012

”Juurekset, perunat ja kasvikset sekä niistä valmistetut ruuat ovat jo pitkään kuuluneet perinteiseen suomalaiseen joulupöytään. Vehnägluteenista valmistettu seitan puolestaan on paitsi eläin- ja luontoystävällinen myös erittäin proteiinipitoinen vaihtoehto tavalliselle kinkulle”, kertoo kasviskori-idean äiti Päivi Hagner.

”Sen lisäksi, että kasvisruoka on herkullista, sillä on myös suora vaikutus ihmisten, eläinten ja luonnon hyvinvointiin sekä Suomessa että koko maapallolla. Ihmiset ovat entistä kiinnostuneempia kasvisruuasta ja luomutuotannosta. Luomukasvisten ja -juuresten käyttö auttaa säilyttämään suomalaista luontoa puhtaana ja monimuotoisena”, kommentoi Luonto-Liiton pääsihteeri Leo Stranius.

Kasviksista on helppo koostaa kevyitä aterioita, joilla torjutaan mm. ylipaino-ongelmia ja sydän- ja verisuonisairauksia. Suomalaisille kannattaa näyttää esimerkkiä kotimaisten kasvisten lisäämiseksi ruokapöytään yhä enemmän ja monipuolisemmin. Monipuolisesta kasvisruuasta löytyvät tärkeät proteiinit, hiilihydraatit, rasvat ja kuidut sekä muut terveellisen ruuan ainesosat, kuten vitamiinit, hiven- ja kivennäisaineet.

"Myös kiinnostus eläinten hyvinvointia kohtaan saa yhä suurempaa huomiota. Moni on järkyttynyt tuotantoeläinten huonoista elinolosuhteista ja kohtelusta sekä huolestunut luonnonvaraisten eläinten elintilan hupenemisesta. Ympäristöystävällinen luomutuotanto ja kasvisruoka edistävät sekä eläinsuojelua että luonnon- ja ympäristönsuojelua ja samalla myös ihmisten hyvinvointia", kommentoi Animalian toiminnanjohtaja Kati Pulli.

Kasvikunnan tuotteita suosimalla tuetaan myös suomalaisia viljelijöitä. Maanviljely on peruselinkeino, jolla turvataan maamme omavaraisuutta. Kuluneen vuoden aikana on eri puolilla maapalloa ollut toisaalla rankkasateita ja tulvia ja toisaalla kuivuutta, jotka ovat aiheuttaneet huonoja satoja ja jopa sadonmenetyksiä. Ajankohtaisena ongelmana onkin ruuan riittävyys tulevaa vuotta ajatellen. Kasvispitoista ruokavaliota suosimalla säästetään ruokavaroja, sillä samalla peltoalalla ruokitaan yksi lihansyöjä tai vaihtoehtoisesti 12 kasvissyöjää.

Allekirjoittaneet järjestöt tekevät työtä edistääkseen eläinten ja luonnon suojelua sekä kasvissyöntiä sen merkittävien positiivisten vaikutusten takia. Järjestöt uskovat, että luomukasviskorin lahjoittaminen tasavallan presidentille tuo kasvisruokaa esille myönteisessä valossa. Samalla toivotaan, että presidentti kokisi ihmisten, eläinten ja luonnon hyvinvoinnin tärkeiksi asioiksi ja voisi siten yhdessä edistää kasvissyöntiä juhlavissa, jouluisissa merkeissä.

Luomukasviskorin ja seitan-kinkun Suomen tasavallan presidentille luovuttivat Eläinoikeusyhdistys Fauna, Eläinsuojeluliitto Animalia, Greenpeace, Helsingin eläinsuojeluyhdistys, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Natur och Miljö, Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto, Vegaaniliitto ja WWF Suomi.

Lisätietoja:

Päivi Hagner,
puh. 045 1035 957

Leo Stranius, pääsihteeri,
Luonto-Liitto,
puh 040 754 7371

Kati Pulli, toiminnanjohtaja,
Eläinsuojeluliitto Animalia,
puh. 050 384 5072

Elina Manninen, hallituksen sihteeri,
Eläinoikeusyhdistys Fauna,
puh. 050 538 4777

Tapio Laakso, ohjelmajohtaja,
Greenpeace, puh. 040 181 6559

Hannele Luukkainen, puheenjohtaja,
Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry,
puh. 040 547 777

Anni Kiviranta, varapuheenjohtaja,
Maan ystävät,
puh. 050 43 23 500

Bernt Nordman, toiminnanjohtaja,
Natur och Miljö,
puh. 045 2700313

Helinä Ylisirniö, toiminnanjohtaja,
SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto,
puh 050 371 2740

Matti Nieminen, viestintäpäällikkö,
Suomen luonnonsuojeluliitto,
puh. 050 564 2283

Riina Simonen, varapuheenjohtaja,
Vegaaniliitto,
puh. 044 567 3656

Liisa Rohweder, pääsihteeri,
WWF Suomi,
puh. 040 840 7461

Kotimaisen luomukasviskorin sisältö:
perunoita
suolaporkkanoita (säilyke)
maustepunajuuria (säilyke)
sipuleita
palsternakka
nauriita
porkkanoita
lanttu
punakaali
punajuuria
härkäpapurouhetta
tyrnilimsa
mustikkalimsa
minttulakua
kaakaolakua
kuukeksejä
härkäpapusnackseja
rypsiöljyä

Seitan-kinkun resepti:
4 dl vehnägluteenijauhoja
1 dl gramjauhoja eli kikhernejauhoja
1 dl soijajauhoja (tai yhteensä 2 dl kikhernejauhoja)
1 rkl kasvisliemijauhetta
0,5 tl suolaa
1 tl garam masala -jauhetta
2 tl mietoa savupaprikajauhetta
0,5 tl inkiväärijauhetta
1 tl valkosipulijauhetta
0,5 dl soijakastiketta
0,5 dl öljyä
2,5 dl vettä

Marinadi:
2 rkl öljyä
1 rkl soijakastiketta
1 rkl tomaattipyrettä
1 rkl (omena)viinietikkaa
0,5 dl vettä

Sinappikuorrutukseen vahvaa sinappia, korppujauhoja ja kokonaisia neilikoita

1. Sekoita kuivat aineet keskenään hyvin. Sekoita soijakastike ja öljy veteen ja lisää jauhoihin.
2. Sekoita tasaiseksi ja vaivaa muutama minuutti. Muotoile paistiksi.
3. Sekoita marinadin ainekset. Pyöritä seitankinkku marinadissa ja jätä maustumaan vähintään muutamaksi tunniksi, mieluiten yön yli kylmässä. Kääntele kinkkua muutaman kerran maustumisen aikana.
4. Kääri paisti folioon ja laita syvälle uunipellille. Laita pellille muutaman sentin verran vettä ja paista 175 asteessa noin 1 h 15 min uunin keskitasolla.
5. Ota seitanpaisti pois foliosta, sivele paistin pinta sinapilla ja ripottele päälle korppujauhoja ja pistele kokonaisia neilikoita pinnalle. Nosta paisti kuivalle pellille ja paista vielä 10 minuuttia tai kunnes pinta on ruskistunut. Anna paistin jäähtyä hetki ennen tarjoilua, parhaimmillaan se on kylmänä seuraavana päivänä.

Ohje kirjasta: Inna Somersalo: Yllin kyllin -herkkuja isolle ja pienelle joukolle, Multikustannus 2008

kuuluu seuraaviin kategorioihin: