Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Itämeri-koulukiertue alkaa Suomessa ja Pietarissa

Itämeri-koulukiertue alkaa Suomessa ja Pietarissa

Luonto-Liitto tiedottaa 24.9.2009

Luonto-Liiton suosittu Itämeri-koulukiertue on lähtenyt käyntiin neljättä kertaa tänä syksynä. Kiertue tavoittaa jopa 2500 oppilasta reilun sadan vierailun aikana pääkaupunkiseudun, Turun ja Tampereen kouluissa. Tänä vuonna Itämeritietoutta jaetaan kouluihin ensi kertaa myös Venäjällä.

Pietarilainen Friends of the Baltic -ympäristöjärjestö kouluttaa ensimmäiset nuoret lähettiläät kiertämään paikallisissa kouluissa. Luonto-Liiton Itämeri-ryhmän aktiivit matkustavat Pietariin auttamaan innostavan koulutuksen toteuttamisessa. Ulkoministeriö tukee yhteistyötä.

– Suomalaiset voivat jakaa ideoita vapaaehtoisten nuorten kanssa toimimisesta ympäristöjärjestöissä, mikä on Suomessa paljon tavallisempaa kuin Venäjällä. Toisaalta tähän asti aktiivisten opettajien vetämänä Venäjällä toiminut kiertue on opetusmenetelmiltään kekseliäs ja suomalaiset lähettiläät voivat puolestaan ottaa siitä oppia, kertoo Itämeri-ryhmän aktiivi Anna Kuhmonen.

– Marraskuun lopussa pietarilaisia lähettiläitä tulee vuorostaan Helsinkiin vierailulle ja nuoret pääsevät vaihtamaan kokemuksiaan. Tärkeää on, että lähettiläät pystyvät välittämään kouluihin asennetta, että Itämeren tulevaisuuteen voidaan vaikuttaa, kertoo yhteistyöhanketta koordinoiva Elisa Niemi Luonto-Liitosta.

Itämeri-koulukiertue on Luonto-Liiton vastaus Turun ja Helsingin kaupunkien Itämeri-haasteeseen. Liiton Itämeri-sivuilta voi muun muassa tilata Itämeri-lähettilään. Yläkoulut, lukiot ja ammattikoulut voivat tilata Itämeri-tunteja ilmaiseksi.

www.luontoliitto.fi/itameri

Lisätiedot:
Elisa Niemi
Luonto-Liiton Itämeri-koordinaattori
0400 534003

Lari Karreinen
Luonto-Liiton Itämeri-jaosto
0400 487642

kuuluu seuraaviin kategorioihin: , ,