Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Hollanti luopuu turkistarhauksesta – järjestöt vaativat Suomea seuraamaan Hollannin esimerkkiä

Hollanti luopuu turkistarhauksesta – järjestöt vaativat Suomea seuraamaan Hollannin esimerkkiä

Hollannin senaatti on äänestänyt tänään minkkien turkistarhaamisesta luopumisen puolesta. Päätöksen myötä turkistarhaus päättyy Hollannissa kokonaan siirtymäajan jälkeen vuonna 2024, sillä maa on jo aiemmin päättänyt luopua kettujen tarhaamisesta. 

Luonto-Liitto tiedottaa 18.12.2012

Hollannin päätös on suuri työvoitto asiaa edistäneelle laajalle kansainväliselle eläinoikeusliikkeelle, sillä Hollanti on maailman neljänneksi suurin minkkien tuottaja Tanskan, Kiinan ja Puolan jälkeen. 

Päätös riemastuttaa myös Turkistarhaton Suomi -kansalaisaloitteen keränneitä kansalaisjärjestöjä.

"Tämä on ilon päivä kaikille eläinten ystäville ympäri maailmaa. Hollannin päätös luopua turkistarhauksesta on eräs historian suurimmista eläinoikeuksien voitoista: merkittävä turkisteollisuusvaltio päätti, että eläinten oikeudenmukainen kohtelu on tärkeämpää kuin eläimillä rahan takominen", riemuitsee eläinsuojeluliitto Animalian toiminnanjohtaja Kati Pulli.

Hollannin päätös osoittaa, että ilmapiiri Euroopassa on muuttumassa eläinten kannalta myönteisemmäksi. 

"Turkistarhaus ja eläinten hyvinvointi eivät tutkitusti sovi yhteen. Hienon turkistarhauspäätöksen myötä Hollanti liittyy niiden maiden joukkoon, jotka toteavat sen tosiasian, että turkistarhaus on epäeettinen ja tarpeeton menneisyyden elinkeino", kertoo Luonto-Liiton pääsihteeri Leo Stranius.

Suomessa kansalaisaloite turkistarhauksen lakkauttamiseksi keräsi noin 70 000 allekirjoitusta. Kansalaisaloite etenee eduskuntaan ensi vuonna historiallisesti ensimmäisenä suomalaisena kansalaisaloitteena. 

Kansalaisaloitteen takana olevat Animalia, Luonto-Liitto, Oikeutta eläimille -yhdistys sekä SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto vaativat, että turkistarhauksesta luovutaan Hollannin tavoin myös Suomessa.

"Hollanti päätti, että epäeettinen turkiselinkeino on lakkautettava, vaikka siitä koituu taloudellisia menetyksiä. Hollannin tavoin Suomi on eräs maailman rikkaimmista valtioista. Myös meillä on varaa kohdella eläimiä oikein ja hyvästellä turkistarhaus. Kyse ei Suomessakaan ole rahasta, vaan siitä, mikä on eläinten kannalta eettisesti oikein", Kati Pulli kertoo. 


LISÄTIEDOT

Hollanti on maailman neljänneksi suurin minkkiturkisteollisuusvaltio Tanskan, Kiinan ja Puolan jälkeen. Hollannin turkistarhauspäätöksen mukaan maa luopuu turkistarhauksesta vuoteen 2024 mennessä. Päätökseen sisältyy 28 miljoonan turkisteollisuudelle osoitetut sopeutumiskustannukset.

Animalia, Luonto-Liitto, SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto sekä Oikeutta eläimille -yhdistys keräsivät kansalaisaloitteeseen turkistarhauksen lakkauttamiseksi noin 70 000 allekirjoitusta. Kansalaisaloite on Väestörekisterikeskuksen tarkastuksessa, ja etenee eduskuntakäsittelyyn vuonna 2013. 

Kati Pulli
toiminnanjohtaja, Animalia
puh. 050 384 5072
kati.pulli(at)animalia.fi

Leo Stranius
pääsihteeri, Luonto-Liitto
puh. 040 754 7371
leo.stranius(at)luontoliitto.fi

kuuluu seuraaviin kategorioihin: