Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Ajankohtaista / Luonto-Liitto sai Ympäristökasvatuksen ruusun

Luonto-Liitto sai Ympäristökasvatuksen ruusun

Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry jakoi tunnustuspalkintoja ansiokkaasta ympäristökasvatustyöstä valtakunnallisilla Ympäristökasvatuspäivillä eilen.

Seura haluaa tunnustuksilla nostaa esiin esimerkillisiä ympäristökasvatuksen käytäntöjä sekä ansiokasta työtä tekeviä ympäristökasvattajia.

Palkintoja jaettiin yhteensä kolme. Luonto-Liiton lisäksi palkittiin Mari Nuutinen ja kestävän kehityksen RCE Espoo -verkosto ja sekä kuvanveistäjä Sakari Kannosto. Luonto-Liitto sai palkinnon pitkäjänteisestä ja osallistavasta ympäristökasvatustoiminnasta.

Perusteluissa sanotaan, että Luonto-Liitto on kehittänyt ympäristökasvatustoimintaansa ympäröivän yhteiskunnan ja ympäristökysymysten muuttuessa. Luonto-Liiton ympäristökasvatustoiminta antaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden tutustua luonto- ja ympäristökysymyksiin ja toimia itse. Toiminta on laajuudeltaan merkittävää tavoittaen lapset ja nuoret ympäri maata.

Luonto-Liitto kiittää lämpimästi tunnustuksesta!

Suomen Ympäristökasvatuksen seuran tiedote aiheesta: 
http://www.ymparistokasvatus.fi/images/documents/ruusut_tiedote2014.pdf 

 

Uutinen 3.10.2014

kuuluu seuraaviin kategorioihin: