Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Äänisen niemimaan upeat erämaat saivat GPS-luontopolun

Äänisen niemimaan upeat erämaat saivat GPS-luontopolun

Luoteis-Venäjän metsäerämaassa sijaitseva, paikkatietoa hyödyntävä luontopolku julkaistiin tänään Luonto-Liiton nettisivuilla. Polun tekijät toivovat että myös pitkään suunniteltu Äänisen niemimaan kansallispuisto syntyy tänä vuonna.

Luonto-Liitto tiedottaa 15.6.2011

- Luontopolun avulla haluamme nostaa esiin Äänisen niemimaan luonto- ja kulttuuriarvoja. Niemimaalla on säilynyt Euroopan suurin rannikkoseutujen metsäerämaa, jolla on merkitystä koko Vienanmeren seudun ilmastolle ja ympäristölle. Myös perinteisiä elinkeinojaan säilyttäneet pomoriasukkaat tekevät alueesta arvokkaan, kertoo Luonto-Liiton Venäjä-hankekoordinaattori Birthe Weijola.

Luonto-Liiton ja yhteistyöjärjestö Aetaksen voimin suunniteltu "Heinäntekijän polku" kulkee Lopšengan kylän ympäristössä. 15 km pitkää reittiä ei ole merkitty kyltein, vaan metsäluonnosta ja paikalliskulttuurista kertovat rastit etsitään GPS-laitteen ja koordinaattien avulla. Rastien sijainnit ja kuvaukset löytyvät netistä suomen- ja venäjänkielisestä esitteestä.

Noin puolet polusta sijaitsee suunnitellun Äänisen niemimaan kansallispuiston alueella. Kansallispuisto on ollut suunnitteilla jo 1990-luvulta lähtien, ja nykyiseen puistorajaukseen kuuluu noin 180 000 hehtaaria rannikko- ja metsäalueita. Puiston ulkopuolelle on jäämässä suunnilleen yhtä suuri vanhan metsän alue, joka on hakkuiden kohteena.

Luoteis-Venäjällä sijaitsevat Euroopan suurimmat jäljellä olevat metsäerämaat. Arkangelin alueella nämä alueet kattavat 7 miljoonaa hehtaaria eli noin neljäsosa alueen metsäpinta-alasta. Niistä vain noin 4% on suojeltu hakkuilta.

– Toivon, että luontopolku herättää myös suomalaisia Äänisen niemimaan ainutlaatuisuuteen luontokohteena. Luontomatkailua niemimaalla pitäisi kuitenkin kehittää hallitusti ja alueen erämaisuus säilyttäen. Siihen tarvitaan kansallispuiston luomat puitteet, toteaa luontopolkuesitettä toimittanut Anna Ushakova Aetas-ympäristöjärjestöstä.

Kansallispuiston perustaminen oli lähellä viime vuonna, mutta perustamispäätös juuttui Arkangelin aluehallinnon vastustukseen. Venäjän luonnonvaraministeriö on kuitenkin päättänyt jatkaa puiston perustamistyötä tänä vuonna.

GPS-polun tiedot ja esite löytyvät Luonto-Liiton nettisivuilta osoitteesta
http://www.luontoliitto.fi/metsa/vaikuta/retkelle/aanisen-niemimaa

Lisätietoja:

Birthe Weijola,
Luonto-Liiton Venäjä-hankekoordinaattori,
p. 050 3239 037

Anna Ushakova,
Arkangelin alueen ympäristöjärjestö Aetas,
p. +79 022 855 175

Julkaisuvapaita kuvia Äänisen niemimaalta

Alue kartalla

kuuluu seuraaviin kategorioihin: ,