Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Luonto-Liitto ja Eetti koristelivat romukuusen Helsingin Asema-aukiolle

Luonto-Liitto ja Eetti koristelivat romukuusen Helsingin Asema-aukiolle

Kuusi-installaatio kehottaa joulumielistä ohikulkijaa harkitsemaan ostojaan ja kierrättämään elektroniikkaromunsa oikein sekä pohtimaan, millaisia tarinoita elektronisten joululahjojen taakse kätkeytyy.
Luonto-Liitto ja Eetti koristelivat romukuusen Helsingin Asema-aukiolle

Kuva: Lotta Staffans

Luonto-Liitto ja Eetti ry. pystyttivät Helsingin päärautatieaseman viereiselle Asema-aukiolle elektroniikkajätteellä koristellun joulukuusen keskiviikkona 11.12.

Elektroniikan tuotantoon liittyy monenlaisia epäkohtia: alkutuotannossa kaivoksilla ja kokoonpanoteollisuudessa Aasian halpatuotantomaissa työskennellään kehnoissa työoloissa ja huomattavan alhaisilla palkoilla. Myöskään elektroniikkaromun kierrätys ei ole kohdillaan. Valtaosa esimerkiksi käytöstä poistuneista kännyköistä jää pöytälaatikoihin hyödyntämättä, ne joutuvat sekajätteen joukkoon tai päätyvät kierrätettäväksi kehitysmaissa.

Kuusitempaus on osa Eetti ry:n ja Luonto-Liiton järjestämää Mainoskupla 2014 - tarinoita tavaroiden takaa -kilpailua sekä Luonto-Liiton koordinoimaa Krääsättömän joulukuun kampanjaa. Kuusi seisoo keskeisellä ohikulkupaikalla 11.-20.12. välisen ajan.

 

 

Lisätietoja: anna(ät)eetti.fi / 044 534 8467

Romukuusi-tapahtuma Eetin sivuilla
sekä Facebookissa