Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Luonto-Liiton uusi puheenjohtaja on valittu!

Luonto-Liiton uusi puheenjohtaja on valittu!

Jutta Kissanen valittiin Luonto-Liiton uudeksi puheenjohtajaksi syyskuussa liittovaltuuston kokouksessa.

Jutta Kissanen (30) tuli mukaan Luonto-Liiton toimintaan sudensuojelun kautta. Hän järjesti vuosi sitten yhdessä susiryhmän vapaaehtoisten kanssa Stadin susi -lastentapahtuman Helsingin Laajasalossa ja liittyi samalla Luonto-Liiton suurpetojaoston jäseneksi.

Jutta harrastaa järjestötoiminnan lisäksi geologiaa, kuvien nappailua, runojen kirjoittamista, sienestystä ja marjastusta. Koulutukseltaan Kissanen on luonto- ja ympäristöneuvoja sekä merkonomi. Kissanen valittiin Luonto-Liiton uudeksi puheenjohtajaksi syyskuussa liittovaltuuston kokouksessa.

Ympäristökasvattamalla yhteiskunnan asennemuutokseen

Luonnon monimuotoisuuden ja ilmaston systemaattinen tuhoaminen huolestuttaa tuoretta puheenjohtajaa.

”Luonto-Liitto on perustettu jo vuonna 1943 ja on merkityksellistä, että järjestö on perustettu vaikeina aikoina. Luonto-Liitossa on tärkeää yhdessä tekeminen ja ympäristökasvatus, sekä tiedon jakaminen ihmisille."

"Tällä hetkellä pitäisi keskittyä enemmän lajien uhanalaisuuteen ja kuinka uhanalaisuutta ennalta ehkäistään. Tarvitsemme asennemuutosta koko  yhteiskunnassa. On epäinhimillistä, että esimerkiksi suden kaltaista, erittäin uhanalaista lajia, vaaditaan metsästettäväksi kansalaisaloitteen voimin”, Kissanen pohtii.

Kulutusyhteiskunnasta kiertotalouteen

”Suurin osa suomalaisista metsistä on talousmetsää ja koko metsätalouspolitiikka on vääristynyttä. Metsiä ”hoidetaan” avohakkuilla ja myös kaivosteollisuus tuhoaa laaja-alaisesti ekosysteemejä, joiden ennallistaminen jää muiden kuin kaivosyhtiöiden kontolle. Ilmastonmuutos on tämän hetken vaikein kysymys. Meidän täytyy ihmiskuntana kasvaa vastuullisiksi yhteisen ympäristön ja planeettamme vuoksi, muuta ei vaihtoehtoa meillä ei ole”, Kissanen sanoo.

Kissanen kritisoi ylikansallisten yhtiöiden, osakkeiden omistajien ja rahaeliitin liian suurta valtaa maailmassa. Hän sanoo, että ihmisistä on tehty koneiston osia, joita voi hallita ulkoapäin. 

”Nykyinen kapitalistinen järjestelmä on ajanut ihmiskunnan nurkkaan. On tärkeä muuttaa koko yhteiskuntajärjestelmää siten, että raha ei määrittäisi asioiden arvoa. Yhteiskuntaa on tärkeä muuttaa kulutusyhteiskunnasta kohti kiertotalousyhteiskuntaa, sillä maailmaa uhkaava kuudes sukupuuttoaalto on todellisuutta. Nykyinen jäykkä patriarkaalinen yhteiskuntajärjestelmä pitäisi muuttaa avoimemman resurssipohjaisen ajattelun suuntaan ennen kaikkea ympäristöarvot huomioiden."

Nuoret ovat tulevaisuuden toivo

Kissanen painottaa kansalaistoiminnan tärkeää merkitystä ja roolia koko yhteiskunnassa.

”Osallisuus ja järjestäytyminen on tärkeää. Myös nuoret haluavat tietää asioista ja päästä mukaan vaikuttamaan sekä kuulua johonkin, kuten Luonto-Liittoon. Hyvä tapa vaikuttaa ovat rauhanomaiset tempaukset kuten flash mobit. Nuoret voivat myös vaatia kouluissa ja muissa opiskelupaikoissa ympäristön kannalta edistyksellisiä muutoksia, jotka voivat tulla näkyväksi tulevaisuudessa myös lainsäädännössä”

Jutalla on vakaa usko nuorisoon. ”Nuorilla on kaikki tietotaito pelastaa eläinkunta, kasvikunta, ihmiskunta ja sitä kautta koko planeetta. Kuten Luonto-Liiton tunnuslausekin kuuluu: muutos lähtee pienestä!”


Teksti: Luonto-Liiton järjestöpäällikkö Sami Säynevirta

 

 

« joulukuu 2020 »
joulukuu
matiketopelasu
123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031

Luonto-Liitto Facebookissa

Sll:n logo