Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Anu Käppi sai Luonto-Liiton kultaisen ansiomerkin

Anu Käppi sai Luonto-Liiton kultaisen ansiomerkin

“Luonnonharrastus on elämäntapa. Havainnoin luonnon tapahtumia ja lajeja uteliaana päivittäin. Asun pellonlaidassa ja metsän vieressä, jossa havainnoitavaa riittää ympäri vuoden. Eniten olen kiinnostunut putkilokasveista ja perhosista”, kertoo Luonto-Liiton aktiivi Anu Käppi.

Luonto-Liiton Kevätpäivillä myönnettiin ansiomerkkejä järjestön aktiiveille. Pronssisten ja hopeisten ansiomerkkien lisäksi jaettiin myös yksi kultainen ansiomerkki huomionosoituksena erityisen pitkäjänteisestä toiminnasta luonnonharrastuksen ja ympäristökasvatuksen parissa. Kultaisen ansiomerkin sai laukaalainen Anu Käppi, joka on toiminut Luonto-Liitossa luonnonharrastuksen ja ympäristökasvatuksen sekä Luonto-Liiton Keski-Suomen piirin (Kessu) parissa reilun kymmenen vuoden ajan.

Anu tuli Luonto-Liiton toimintaan mukaan Syysmyrsky-lastentapahtuman kautta, kun Kessu haki rastin pitäjiä tapahtumaan. Syysmyrskyn jälkeen Anu innostui menemään mukaan Kessun muuhunkin toimintaan ja päätyi tätä kautta myös hallitukseen. Myöhemmin Anu on osallistunut aktiivisesti valtakunnalliseen luonnonharrastus- ja ympäristökasvatusjaoston toimintaan. Hän on toiminut jaoston puheenjohtajana ja ollut mukana kehittämässä muun muassa Luonto-Liiton Pihka-harrastusmerkkiä ja Kevätseuranta-kampanjaa, kirjoittanut artikkeleita lehtiin ja laatinut luonnonharrastusvinkkejä lapsille.

Tässä vielä muutama kysymys Anulle:

Mikä on lempilajisi luonnossa ja miksi?

Tällä hetkellä suosikkini on laulujoutsen. Odotan joka vuosi hetkeä, jolloin kuulen ensimmäisen kerran muutolta palaavan laulujoutsenen äänen. Minulle laulujoutsenen ääni on merkki siitä, että kevät on vihdoin tulossa. Laji myös muistuttaa, että luonnonsuojeluun liittyvissä asioissa voidaan saavuttaa hienoja lopputuloksia. 

Miksi luonnonharrastus on sinulle tärkeää?

Saan itse luonnonharrastuksesta iloa, elämyksiä ja voimaa sekä opin koko ajan uutta. Näitä kokemuksia haluan välittää lapsille ja nuorille, siksi toimin Luonto-Liitossa luonnonharrastuksen parissa. Uskon, että kun oppii tuntemaan luontoa, kasvaa myös arvostus luontoa kohtaan ja oppii ymmärtämään ihmisen vastuun luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä.

Mitä aiot tehdä ensi kesänä?

Aion kehittää putkilokasvien lajinmääritystaitojani, ihailla kesäkukka- ja perennaistutuksia sekä tehdä perhosretkiä.

Paljon onnea, Anu!


Teksti: Sami Säynevirta

Kuva: Rauno Käppi